Huikean suosion saavuttaneen teamLab-näyttelyn päätöksen kunniaksi Amos Rex ja Korjaamo Kino järjestävät yhteistyössä japanilaisen taiteen ja kulttuurin iltapäivän Bio Rexissä lauantaina 5.1.2019. Päivän avaa ennakkonäytöksenä esitettävä dokumenttielokuva Minä, Kusama, jonka jälkeen salissa käydään ensimmäinen RexTALK -keskustelutilaisuus.

Amos Rexin ensimmäinen näyttelyn teamLab: Masslessin korttelien mittaiset jonot ja Korjaamo Kino Bio Rexissä pyörineen Amos Rex Japani -elokuvasarjan menestys ovat osoituus siitä, että japanilaisella kulttuurilla on erityinen paikka suomalaisten sydämissä. Tästä syystä Amos Rex ja Korjaamo Kino yhdistävät voimansa ja tarjoavat mielenkiintoisen kattauksen japanilaista taidetta ja kulttuuria loppiaisaattona 5.1.
Klo 15 esitetään Yayoi Kusamasta kertova dokumenttielokuva MINÄ, KUSAMA.
Klo 17 ensimmäisessä RexTALKissa Japani-tutkija Miika Pölkki, kuvanveistäjä Markus Kåhre keskustelevat FT Marja Lahelman johtamana aiheesta Immersiivisyys ja minuus taiteessa.

Bio Rexin lämpiössä on tilaisuuden yhteydessä mahdollista maistella JF Tradingin erinomaisia, autenttisia sake-viinejä.

Minä, Kusama:
Matsumoton pikkukaupungissa syntynyt Yayoi Kusama aloitti maalaamisen 13-vuotiaana, aikana jolloin japanilaisen neidon uran ajateltiin keskittyvän kelpo avioliittoon.
”Siihen aikaan Japani oli hyvin vanhoillinen ja miesten hallitsema maa. Äiti halusi minusta kotiäidin varakkaaseen sukuun, joten hän vei kaikki kankaani ja maalini. Minulla oli useita kosijoita mutta koska halusin taidemaalariksi torjuin heidät kaikki” – Yayoi Kusama

Maanisesti maalannut Yoyoi sai vastuksista huolimatta järjestettyä ensimmäisen näyttelynsä. Hänen maalauksiaan ei ymmärretty, eikä juuri kukaan käynyt katsomassa näyttelyä. Marraskuussa 1955 hän kirjoitti amerikkalaiselle taidemaalarille Georgia  O´Keeffelle, jaa pyysi tältä neuvoja: ”Olen vasta taiteilijaurani alussa. Voisitteko auttaa minua tällä tiellä? Kunnioittavasti, neiti Yayoi Kusama.”

Uskomattomien käänteiden jälkeen Kusama päätyy New Yorkiin, ja 60-luvun radikaalien taidesuuntausten keulahahmoksi. Kusama pilkutti autoja, Kusama pilkutti alastomia kollegoita ja hyväntuulisia vapaaehtoisia, Kusama järjesti nakumielenosoituksia, Kusama järjesti homoavioliittoja, Kusama teki mitä vain saadakseen teoksilleen ja ajamilleen arvoille huomiota. Tempaukset alkoivat saada näkyvyyttä länsilehdissä. Kusaman vanhemmat ostivat aina kotikaupungin Matsumoton kirjakaupoista kaikki länsilehdet ja tuhosivat ne, koska tyttären taiteilijan ura oli noloa perheelle.

Heather Lenzin elokuva MINÄ, KUSAMA kertoo noista ällistyttävistä vuosista, siitä miten Kusamasta tuli se Kusama, joka maailmalla nyt tunnetaan, jonka näyttelyt lyövät kävijäennätyksiä kaikkialla.

”Ostin näyttelystä muistoksi postikortin, jonka punasävyisessä valokuvassa nuori, kimonoon pukeutunut Yayoi pitää silmiensä päällä kahta rintanapppia, joissa lukee love forever. Syystä, jota en itsekään ymmärtänyt, tuli postikortista jonkinlainen toteemiesineeni – se on elämäni ainoa kuva, joka on pysynyt kehystettynä seinälläni kaksikymmentä vuotta, kulkenut mukanani asunnosta ja elämänvaiheesta toiseen, aina tähän päivään saakka. Jostain selittämättömästä syystä kuvaa katsoessa tuntuu aina siltä kuin nestemäistä inspiraatiota ruiskutettaisiin suoraan suoneen. Että elämä on tuoretta, herkullisen kihelmöivää ja yllätyksiä täynnä. Postikortin Yayoista tuli yksi ensimmäisistä yönaisistani.” – Mia Kankimäki teoksessa Naiset joita ajattelen öisin (Otava 2018)